top of page
Kalle Sport _ Heikki.jpg

Kuka: Heikki Klemetti, vuodesta 2019 Kalle Sport kauppias

Lempinimi: Hessuksi aika moni kutsuu

 

Suhde hiihtoon ja suksiin: Aloitin hiihdon ala-asteella ja silloin hiihdin paljon. Nykyisin hiihdän sen mitä töiltäni ehdin, muutaman kerran viikossa, mutta vain silloin kun on lunta ja kunnolliset pitkät ladut. Olen aina ollut kiinnostunut suksista ja jo 13-vuotiaana olin urheiluliikkeessä töissä huoltamassa suksia, koulujen jälkeen jatkoin sillä tiellä. Kiinnostus suksiin ja huoltoon säilyy kun siinä hommassa voi oppia koko ajan uutta, vaikka 20 vuotta sitä olisi jo tehnytkin.

 

Paras hiihtomuisto: Ala-asteen koulujen väliset hiihdot on jääneet mieleen, niissä oli tiukkaa otatusta saman kaverin kanssa. Ne olivat mukavia kisoja.

 

Parasta asiakaspalvelussa: Se kun löytää ratkaisun asiakkaiden vaihteleviin tarpeisiin ja pystyy auttamaan. Mukavaa hommaa muutenkin, kun kahta samalaista kokemusta ja asiakasta ei ole koskaan peräkkäin.

Kuka: Mika Nordström, Kalle Sportissa jo vuodesta 1997 

Lempinimi: Mihel, jolla vain Heikki kutsuu Mikaa

 

Suhde hiihtoon ja suksiin: Minulle se on rakkaudesta lajiin homma. Sekä ladulla, että suksihuollossa. Itse hiihdän talvesta riippuen 1000–2000 km ja kesällä tulee käytyä ehkä 10 kertaa rullasuksilla. Nuorempana, reilu parikymppiseksi asti hiihdin kilpaa kansallisella tasolla, sen jälkeen olen hiihtänyt muutamia massahiihtoja kilpailumielessä, muuten kisailu on jäänyt. Mutta kyllä hiihto on kaikista mieluisin liikuntamuoto edelleen.

 

Paras hiihtomuisto: Ehdottomasti juniorileirit Lapin ensilumilla, niistä on paljon hyviä muistoja jäänyt mieleen.

 

Parasta asiakaspalvelussa: Meillä asiakkaat ovat samanhenkisiä kuin minä itse, heidän kanssaan on mukava jutella. Se on palkitsevaa, kun aloitteleville hiihtäjille saa kerrottua enemmän välineistä, jotta pääsevät lajiin sisään paremmin.

Kalle Sport _ Mika.jpeg
Kalle Sport _ Juha.jpg

Kuka: Juha Vankka, aloitti Kalle Sportissa kauden 24–25 alussa

Lempinimi: Aikanaan olin Julle, ja nyt taas 15 vuoden tauon jälkeen täällä kutsutaan sillä nimellä. Hiihtopiireissä tunnetaan siis Jullena.

 

Suhde hiihtoon ja suksiin: Olen tehnyt kaikkea mitä suksilla voi tehdä. Hiihdin aikanaan kilpaa ja sitten aloin tehdä suksien valintahommia, valitsin suksia jopa pahimmille kilpakumppaneille. 90-luvulta asti työ on ollut suksien parissa ja olen ollut joka puolella pöytää; töissä urheilukaupassa, maahantuojan myynnissä, yrittäjänä ja nyt tässä hommassa Kallessa.

 

Paras hiihtomuisto: SM-viestit hiihdettiin Pellossa, vuosi oli -92 tai -93 ja pääsin opettamaan Harri Kirvesniemelle hiihtoa, kun tulin ensimmäisenä vaihtoon. Toinen hieno kokemus on ollut vuoden 1992 olympialaisten jälkeen Lahdessa hiihdetty iltakisa. Siellä oli paikalla kaikki olympiasankarit ja hurja määrä yleisöä.  10 km perinteisen kisa hiihdettiin mäkihypyn tauolla ja sellaisessa yleisömeressä en koskaan muutoin ole hiihtänyt. Kaikki Toni Niemistä seuraamaan tulleet siirtyivät ladun varteen ja siellä hiihdin maailman huippujen kanssa yleisön kannustaessa.

Parasta asiakaspalvelussa: Siitä tulee onnistumisen tunne, kun voi aidosti auttaa ihmisiä ja saa elämyksiä aikaan. Tyytyväinen asiakas on paras palkinto. Samalla periaatteella haluan auttaa ihmisiä suksien kanssa kuin itselleni valitsisin suksia.

Kuka: Janne Sinisalo, aloitti kaudella 23–24 Kalle Sportin Tuusulan liikkeessä

Lempinimi: Jan Sigurd

 

Suhde hiihtoon ja suksiin: 20 vuotta ja 20 kiloa sitten hiihdin kilpaa viimeksi tosissaan. Ulkomailla olen viime aikoina hiihtänyt Euroloppet kisoja ja tulevana talvena teen paluun kotimaan kisoihin, kun aikomus on hiihtää Lapponia. Sukset tunnen tosi hyvin, olen ollut eri suksimerkeillä töissä ja aikanaan myös yhdistetyn huoltopäällikkönä. Sukset ja voiteet menee joka vuosi tosi paljon eteenpäin.

 

Paras hiihtomuisto: 18-vuotiaana liiton leireillä oli hyvä fiilis. Alkukesästä Strynissä ja syksyllä sitten jäätikköaikaan Ramsaussa. Ne on jääneet mieleen.

 

Parasta asiakaspalvelussa: Tyytyväiset asiakkaat ehdottomasti. On kivaa, kun saa palvella henkilökohtaisesti. Sellainen auttamisen ilo myös, kun voi antaa pieniä vinkkejä. Tuusulassa saa myös palautetta heti, jos testatut sukset on toimivat.

Kalle Sport _Janne.jpg
Kalle Sport _Make.jpg

Kuka: Markku Vuori, Kalle Sportissa 7 vuotta (jos enemmänkin)

Lempinimi: Make

 

Suhde hiihtoon ja suksiin: Olen entinen kansallisen tason kilpahiihtäjä, nykyinen kuntohiihtäjä. Hyvällä ilmalla ja hyvälle ladulle menen edelleen hiihtämään. Suhde suksiin minulla on ollut jo 70-luvulta lähtien. Myin suksia jo puusuksiaikaan, se oli hienoa aikaa, kun niistä siirryttiin muovisuksiin. Olen ollut huoltotiimeissä mukana myös voiteluhommissa, tykkään hiihdosta kaikin puolin tosi paljon.

 

Paras hiihtomuisto: Aikanaan hiihdin ensimmäisen Finlandian, ilman pitoja jo silloin. Tosin tyyliä ei ollut määritelty ja yksipotkuista luisteluhiihtoakin siellä hiihdettiin. Myös asiakkaalle oikean parin löytäminen on aina hieno muisto.

 

Parasta asiakaspalvelussa: Nautin asiakaspalvelusta tosi paljon ja tärkeintä on se, kun saa asiakkaan tyytyväiseksi.

bottom of page